Nauti turvallisesti auringosta

Hyvä aurinkosuojatuote antaa suojaa sekä UVA- että UVB-säteitä vastaan. Kasvoilla kannattaa käyttää erilaista aurinkovoidetta kuin vartalolla, etenkin jos iho on herkkä, rasvoittuva tai epäpuhdas.

Alle 2-vuotiaat lapset tulee ensisijaisesti suojata vaatetuksella ja varjolla. Jos tämä ei ole mahdollista, voidaan pienillä lapsilla käyttää lapsille tarkoitettua aurinkosuojavoidetta. Sekä fysikaaliset että kemialliset aurinkosuoja-aineet ovat todettu tutkimuksissa turvallisiksi myös pienten lasten iholla. Aurinkovoiteen käyttämättä jättäminen, ja lapsen ihon altistaminen palamiselle sekä mahdolliselle ihosyövälle, on paljon vaarallisempaa kuin aurinkovoiteen levittäminen lapsen iholle. Tilapäisesti voidaan käyttää myös aikuiselle tarkoitettua tuotetta.

Miten aurinkosuojavoidetta tulisi käyttää?

Aurinkosuojakerroin kertoo kuinka paljon kauemmin iho kestää auringossa palamatta. Mikään tuote ei kuitenkaan anna täydellistä suojaa, vaikka aurinkosuojakerroin olisi suuri. Aurinkosuojavoide kannattaa levittää puolisen tuntia ennen ulos menoa, jotta se ehtii imeytyä. Voidetta tulee levittää riittävä määrä ja sitä tulee lisätä parin tunnin välein sekä aina uimisen, pesun ja pyyhkeellä kuivaamisen jälkeen. Myös vedenkestävää tuotetta tulee lisätä uimisen jälkeen. Yleensä aurinkosuojatuotteita käytetään valmistajan suosituksia pienemmän määrän ja niitä lisätään harvemmin, jolloin aurinkosuoja jää pakkauksessa ilmoitettua suojakerrointa pienemmäksi.

Aurinkosuojatuotetta saa kutsua vedenkestäväksi, jos sen suojakertoimesta on jäljellä ainakin puolet kahden 20 minuutin uimisen jälkeen. Erittäin vedenkestävän voiteen suojakertoimesta on jäljellä vähintään puolet neljän 20 minuutin uinnin jälkeen.

Vedenkestävän tuotteen pesuun paras valinta on öljypohjainen puhdistusaine. Kosteusvoide lisätään heti suihkun jälkeen. After-sun -tuote on loistava valinta ihon kosteuttamiseen ja rauhoittamiseen kesäpäivän jälkeen.

Tutustu aurinkotuotteisiin verkkokaupassamme!

Keskustelu »