Muistiviikko 17. – 23.9.

SOUVENAID – RAVINTOVALMISTE VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN HOITOON

Souvenaid on uudenlainen ravitsemuksellinen lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin hoitoon. Se on kehitetty tukemaan aivojen synapsien, eli hermosolujen välisten viestiyhteyksien, muodostumista. Kliinisissä tutkimuksissa on todettu, että Souvenaidista on hyötyä varhaista Alzheimerin tautia sairastaville.

Souvenaidin sisältämät ravintoaineet ovat erityisen tärkeitä varhaista Alzheimerin tautia sairastaville. Ainutlaatuisen ravintoaineyhdistelmän eri aineosat tukevat toisiaan ja tehoavat paremmin yhdessä kuin yksinään käytettyinä.

Voiko Souvenaidin korvata tavallisella ruualla?

Useimpia Souvenaidin ravintoaineista on myös monissa tavanomaiseen ruokavalioon kuuluvissa ruoka-aineissa. Määrät ja yhdistelmät ovat kuitenkin erilaisia. Käytännössä on hankalaa saada ruuasta yhtä paljon ravintoaineita kuin yhdestä Souvenaid-pullosta.

Päivittäiseen käyttöön

Souvenaidia käytetään yksi pullo päivässä ja se on tarkoitettu säännölliseen käyttöön. Souvenaid-juoma on hyvä ottaa päivittäin samaan aikaan jotta siitä tulee tapa. Rutiinit ovatkin tärkeitä sillä ne helpottavat muistihäiriön kanssa pärjäämistä. Juoman voi ottaa esimerkiksi joka aamu aamiaisen kanssa. On suositeltavaa juoda koko Souvenaid-pullollinen kerralla, jotta päivittäinen annos toteutuu joka päivä.

Souvenaidia on helppo käyttää sillä se on valmista juotavaksi. Se voidaan juoda suoraan pullosta tai pillillä tai kaataa lasiin oman maun mukaan. Makuvaihtoehtoja on kolme: vanilja, mansikka ja kahvi. Juoma kannatta säilyttää jääkaapissa, sillä se maistuu parhaalta kylmänä.

Valtakunnallinen muistiviikko 17. – 23.9.

Muistiviikon kunniaksi tarjoamme Souvenaid-ravintovalmisteen tarjoushintaan 12,90 € / 4×125 ml (norm. 15,30 €). Tarjous on voimassa  paikan päällä apteekissamme sekä verkkoapteekissamme 14.9. – 14.10.2018. Kysy tarjousta myös isommista määristä, verkkoapteekistamme löydät kätevästi mm. 24×125 ml pakkauksen hintaan 75 €!

Keskustelu »